Luonnon armoilla

Tuulen humina kutsuu minua, Kuiskaus synkän metsän siimeksessä. Kodistani karkoitettu, maanpakolainen Sieluni kaipaa takaisin. Sydämeni kaipaa kallioita ja järviä, Jylhää metsää ja villiä virtaa. Mutta väkivalta vei minut pois, Kotini riistettiin minulta. Puiden huuto kaikuu korvissani, Kun maa itkee menetettyä lastaan. Kodistani karkoitettu, mutta sydämeni Kotini muistaa Kun tähdet loistavat yötaivaalla, Muistan kotini kauneuden. Vaikka maailma yrittää vieraaksi tehdä minut, Sisälläni palaa liekki, joka ei sammu. Kodistani karkoitettu, mutta silti Sieluni kotiin kaipaa, luontoon palaa. Raskaat askeleet kulkevat vieraalla maalla, Kaipuu kaihoisana sydämessäni kaikuu. Translation: The murmur of the wind calls to me, A whisper in the depths of the dark forest. Exiled from my home, a wanderer, My soul longs to return. My heart yearns for cliffs and lakes, The rugged forest and wild rivers. But violence drove me away, My home was taken from me. The cries of the trees echo in my ears, As the earth weeps for its lost child. Exiled from my home, but my heart Remembers my home. When the stars shine in the night sky, I remember the beauty of my home. Even if the world tries to make me a stranger, A flame burns inside me that won’t be extinguished. Exiled from my home, but still My soul longs to return, to nature. Heavy footsteps walk on foreign soil, The yearning echoes longingly in my heart.

Submitted by Nargaroth — Jun 19, 2026

Syöksyn syvyyksiin, Tulen palavaan syleilyyn. Jään kylmään ikuiseen, Pimeyden valtakuntaan vaeltamaan. Vereni virtaa mustana, Kuin yöllinen joki, Joka sydäntäni jäähdyttää, Mutta sieluani polttaa. Jään tulen alle, Kuin varjojen valtias, Kuiskien kivulle ja kauneudelle, Rakkaudesta kuolemaan. Pimeyden siivet lepäävät ylläni, Kylmä tuuli kuiskaa nimeni, Ja polttava liekki sydämessäni lepää, Kutsuen minua kohti tuonpuoleista. Jään tulen alle, Missä kylmyys ja kuolema sulautuvat yhteen, Missä tuskani ja kaihoni ovat yhtä, Ja minä olen yksinäinen matkani kanssa. Yön varjot laulavat ikuisuuden laulua, Kuoleman kylmä syleily odottaa Jään tulen alle, Kuin varjojen valtias, Kuiskien kivulle ja kauneudelle, Rakkaudesta kuolemaan. Mutta minä olen valmis, Astumaan rohkeasti kohti pimeyttä. Jään tulen alle, Missä kylmyys ja kuolema sulautuvat yhteen, Missä tuskani ja kaihoni ovat yhtä, Ja minä olen yksinäinen matkani kanssa. Translation: I dive into the depths, Into the fiery embrace. I freeze in the eternal cold, To wander in the kingdom of darkness. My blood flows black, Like a nocturnal river, That cools my heart, But burns my soul. I remain under the icy fire, Like the ruler of shadows, Whispering to pain and beauty, Of love and death. The wings of darkness rest above me, A cold wind whispers my name, And a burning flame rests in my heart, Calling me toward the beyond. I remain under the icy fire, Where cold and death merge, Where my pain and longing become one, And I am alone with my journey. The shadows of the night sing the song of eternity, The cold embrace of death awaits. I remain under the icy fire, Like the ruler of shadows, Whispering to pain and beauty, Of love and death. But I am ready, To step boldly toward the darkness. I remain under the icy fire, Where cold and death merge, Where my pain and longing become one, And I am alone with my journey.

Submitted by Nargaroth — Jun 19, 2026

Tuulen viima kylmyydessään, metsän siimekseen kutsuu minut. Yön hämärässä varjot tanssivat, ja kuun valo paljastaa salatun. Maailman tuhon keskellä, luonto kukoistaa voimakkaana. Puiden humina laulaa tarinaa, vuorten huiput kertovat menneistä. Pimeys ympäröi mutta ei pelota, sillä luonnon voima on loputon. Loista silloin kun muu maailma tuhoutuu, luonnon kauneus on ikuinen. Mustan mielen sekä sielun syvyys, yhtyy luonnon ääniin ikuisesti. Syvyyksien hiljaisuudessa käy askel, kuoleman varjojen läpi vaeltaja kulkee. Rikkoutuneet rungot kuiskaavat menneitä, ja veri musta virtaa läpi maan. Pimeyden valtakuntaan matkani vie, missä aurinko ei koskaan nouse. Kuoleman kylmyys syleilee ympärillä, mutta sieluni kirkas liekki palaa. Loista silloin kun muu maailma tummuu, luonnon kauneus voittaa pimeyden. Mustan sielun voima vahvana, kun luonto herää eloon kuoleman yöstä. Translation: The wind's chill in its coldness, calls me into the shade of the forest. In the twilight of night, shadows dance, and the moonlight reveals the hidden. Amidst the destruction of the world, nature flourishes with strength. The rustle of trees sings a tale, the mountain peaks speak of the past. Darkness surrounds but does not frighten, for nature's power is endless. Shine when the rest of the world is destroyed, nature's beauty is eternal. The blackened mind and the soul's depth, join forever with the sounds of nature. In the silence of the depths, a step is taken, through the shadows of death, the wanderer walks. Broken trunks whisper of the past, and black blood flows through the land. My journey takes me to the kingdom of darkness, where the sun never rises. The coldness of death embraces around, but the bright flame of my soul burns on. Shine when the rest of the world darkens, nature's beauty conquers the darkness. The strength of the blackened soul grows strong, as nature awakens from the night of death.

Submitted by Nargaroth — Jun 19, 2026

Ikuisen yön varjot, hiljaa hiipivät rauniot. Menneen loiston kaiku, kantaa kylmän tuulen mukanaan. Murtuneet tornit, vaiti huutavat, kuoleman syleilyssä, kuninkaan valtaistuin. Loputon pimeys, kurkottaa taivaaseen, mustana käärmeenä. Kivettyneet kasvot, ikuisessa unessa, odottavat unohdettuja jumalia. Hautautuneet salaisuudet, mustan maan syvyyksiin. Veri, kerran vuotanut, vielä kuiskii ikiaikaista vihaa. Hylättyjen sielujen itku, kaikuu tyhjyydessä. Vanhan valtakunnan raunioilla, kuolema löytää kodin. Yön hiljaisuus, syöpyy läpi luiden. Kylmän tähden alla, loputtoman yön sylissä. Mustat siivet, peittävät kuihtuneen maan. Kuun hopeinen valo, virtaa rikkinäisistä ikkunoista. Korppi se istuu, kuninkaan murtuneella valtaistuimella, sen silmissä hehkuu muinainen viisaus. Verinen kuu, jäätyneen järven yllä. Menneisyyden varjot, kietoutuvat pimeään. Aavemaiset huudot, kantautuvat autioista metsistä Kivettyneet portit, vaikenevat totuuden edessä. Raunioiden keskellä, tuuli kuiskii unohduksista. Maahan kaivetut haarniskat, ne Rappeutuu Pimeys, kaikkialla, hiljaisuus, ääretön. Loputtomat yöt, sulkevat meidät syleilyynsä. Aika seisoo paikallaan, raunioilla vallitsee ikuinen yö. Translation: Shadows of the eternal night, silently creeping ruins. Echoes of past splendor, carried by the cold wind. Broken towers, silently screaming, in the embrace of death, the king’s throne. Endless darkness, reaching towards the sky, like a black serpent. Petrified faces, in eternal slumber, await forgotten gods. Buried secrets, deep within the black earth. Blood, once spilled, still whispers ancient hatred. The weeping of abandoned souls, echoes in the emptiness. On the ruins of the old kingdom, death finds a home. The silence of the night, eats through the bones. Under the cold star, in the embrace of the endless night. Black wings, cover the withered land. The silver light of the moon, flows through broken windows. A raven sits, on the king’s shattered throne, its eyes glowing with ancient wisdom. The bloody moon, over the frozen lake. Shadows of the past, enwrap in darkness. Ghostly screams, carry from the desolate forests. Petrified gates, fall silent before the truth. Among the ruins, the wind whispers of forgotten things. Armor buried in the ground, decays. Darkness, everywhere, silence, infinite. Endless nights, enfold us in their embrace. Time stands still, an eternal night reigns over the ruins.

Submitted by Nargaroth — Jun 19, 2026

Läpi Läpinäkyvän, pimeyden huuto kaikuu, Metsän varjoissa sielut vaeltavat, Mustan veren virta valuu maahan, Tuulen henkäys korvissa kuiskaa kuolemaa. Yön tummuus peittää maailman, Kuoleman varjo lepää yllämme, Tähtien valo himmenee pimeyden tieltä, Käärmeen kieli kiertyy ympärillämme. Sielu hukkuu synkkyyden syövereihin, Valon kajastus ei löydä tietään, Kuoleman kylmä kosketus polttaa ihoa, Loputtoman pimeyden syleily kutsuu. Läpi Läpinäkyvän, pimeyden valtias kulkee, Kuoleman varjojen alla vaeltavat varjot, Mustan sielun kutsu kaikuu kaukaisuudesta, Ikuisen yössä sielumme vaipuu. Läpi Läpinäkyvän, syvyyksien hiljaisuus kaikuu, Kuoleman huudot lävistävät yötaivaan Tuhon tuuli kulkee kaukaisilla mailla, Pimeyden enkelit laulavat kuoleman laulua, Ruoskat raapivat sielumme pintaa, Läpi Läpinäkyvän, kohti loputonta yötaivasta. Translation: Through the Transparent, the cry of darkness echoes, In the shadows of the forest, souls wander, The flow of black blood spills onto the ground, The whisper of the wind in the ears murmurs death. The darkness of night covers the world, The shadow of death rests upon us, The light of the stars dims in the face of darkness, The tongue of the serpent coils around us. The soul drowns in the depths of gloom, The glow of light cannot find its way, The cold touch of death burns the skin, The embrace of endless darkness calls. Through the Transparent, the lord of darkness walks, Shadows wander under the shadows of death, The call of the black soul echoes from afar, In eternal night, our souls sink. Through the Transparent, the silence of the depths echoes, The cries of death pierce the night sky. The wind of destruction moves across distant lands, Angels of darkness sing the song of death, Whips scratch the surface of our souls, Through the Transparent, towards the endless night sky.

Submitted by Nargaroth — Jun 19, 2026

Syvyyksissä pimeyden, valon kajo ei kietoudu. Hiljaisuuden huuto lävistää sieluni syvimmät sopukat. Kuoleman kylmä käsi syleilee minua varoen, mutta minä hylkään sen, sillä kuolema ei ole loppu, vaan alku uudelle matkalle. Tuulen humina kuljettaa äänetöntä lauluani, joka kaikuu unohduksen yössä. Sokeus, joka hallitsi, on pois pyyhitty uuden auringon noustessa. Veren punaista jälkeä jätän jälkeeni metsän kätköihin. Kuun kalpea valo heijastuu mustan järven pinnalla. Siipien suhina yössä, kun tummat enkelit laskeutuvat maahan. Heidän laulunsa kaiku lävistää sieluni ja herättää sen henkiin. Mustan valon sydän sykkii pimeyden voimaa. Sokeus, joka hallitsi, on pois pyyhitty, ja minä olen vapaa lentämään kohti kuolemattomuuden valoa. Translation: In the depths of darkness, the glow of light does not wrap around. The cry of silence pierces the deepest recesses of my soul. The cold hand of death embraces me cautiously, but I reject it, for death is not the end, but the beginning of a new journey. The whisper of the wind carries my silent song, which echoes in the night of oblivion. The blindness that ruled has been wiped away with the rise of the new sun. I leave a trail of blood-red behind me in the forest's hiding places. The pale light of the moon reflects on the surface of the black lake. The rustle of wings in the night, as dark angels descend to the earth. Their song’s echo pierces my soul and awakens it. The heart of black light pulses with the power of darkness. The blindness that ruled has been wiped away, and I am free to fly towards the light of immortality.

Submitted by Nargaroth — Jun 19, 2026

Hiljaisuuden kohdussa, tuhkanharmaan taivaan alla, maa hengittää kuiskaten, kehtona tulen luut. Juuret kietoutuvat varjoihin, etsien lohtua palaneesta kohdusta, missä vihreän aaveet kerran tanssivat auringon syleilyssä. Hiilet, mustuneet ja kylmät, piirtävät unohdettujen unien kuvioita, palaneen maan verisuonet missä elämä ja kuolema hurmiossa kietoutuvat yhteen. Tuuli, valittava hymni, kantaa mädän tuoksua, kaatuneiden lehtien sielunmessun, Kuitenkin autiuden sydämessä, missä maa on surulla kyllästetty, toivon hentoinen verso lävistää epätoivon verhon. Tuhkasta, hauras vihreä uskaltaa kurottaa kohti taivasta, ja juoda itkevän taivaan kyyneliä. Kasva siellä, missä kaikki on tuhkana, missä yö on ikuinen, ja aurinko on kaukainen muisto. Kasva siellä, missä tuli on jättänyt katkeran suudelmansa, ja ilma on paksua tuhon mausta. Sillä tuhon keskellä, on jälleensyntyminen, uhmakkaan hengen todiste, järkähtämättömän sydämen hymni. Luonto, aina hellittämätön, kuiskaa valansa nousta jäänteistä, muovata elämä tuhkasta, kutoa kauneutta lopun säikeistä. Translation: In the cradle of silence, beneath the ash-gray sky, the earth breathes softly, a cradle of fire’s bones. Roots entwine in shadows, seeking solace in the burned womb, where green phantoms once danced in the embrace of the sun. The coals, blackened and cold, trace the patterns of forgotten dreams, the veins of the burned land where life and death entwine in ecstasy. The wind, a mournful hymn, carries the scent of decay, the soul's requiem of fallen leaves. Yet, in the heart of desolation, where the earth is soaked with sorrow, a fragile sprout of hope pierces the veil of despair. From the ashes, fragile green dares to reach towards the sky, and drink the tears of the weeping heavens. Grow there, where all is ash, where night is eternal, and the sun is a distant memory. Grow there, where fire has left its bitter kiss, and the air is thick with the taste of ruin. For amid the destruction, there is rebirth, a testament to defiant spirit, a hymn of an unwavering heart. Nature, ever relentless, whispers its vow to rise from the remnants, to shape life from ashes, to weave beauty from the threads of the end.

Submitted by Nargaroth — Jun 19, 2026

Syvällä metsien humussa, kuuset kohoavat korkeuksiin, ja tuuli laulaa niiden latvoissa. Verenpunainen taivas valaisee kivikkoisen maan, joka on otettu takaisin luonnon helmaan. Sateen piiskatessa maata kuolevaiset katoavat, ja luonto voittaa jälleen kerran. Hengitä vihdoin puhdasta ilmaa, luonto on voittanut, ja meidän on taivuttava sen tahtoon. Syvyyksissä synkkien metsien, missä varjot vallitsevat, luonto kukoistaa voitonriemuisena. Riutuneiden raunioiden keskellä, missä ihmisen jäljet haalistuvat, luonto nousee voittajana ylpeänä. Puhdasta ilmaa hengitä, luonto voiton maljan kohottaa, ja meidän on taivuttava sen edessä. Hengitä vihdoin puhdasta ilmaa, luonto on voittanut, ja meidän on taivuttava sen tahtoon. Translation: In the deep hum of the forests, the spruces rise to the heights, and the wind sings in their treetops. The blood-red sky illuminates the stony land, which has been reclaimed by nature’s embrace. As the rain lashes the earth, mortals vanish, and nature triumphs once more. Breathe in the pure air at last, nature has won, and we must bend to its will. In the depths of the dark forests, where shadows prevail, nature flourishes triumphantly. Amid the ruined remnants, where human traces fade, nature rises proudly as the victor. Breathe in pure air, nature raises the cup of victory, and we must bow before it. Breathe in the pure air at last, nature has won, and we must bend to its will.

Submitted by Nargaroth — Jun 19, 2026