Punainen viiva

Niin on onnea ja iloa vielä; päiviä on pakassa paljon... Vaan mitä vastaat, kun kysytään, että paljonko? Onnea; onnesi on käsillä tässä lyhyessä hetkessä jossa kesä on kadonnut… Syksy talveksi taipuu jo. Niin on yksi aivan alussa mutta toinen on jo lopussa: riuhtoo vaisuilla voimillaan, kohti harmautta raahustaa. Nyt voit hyvästisi toivottaa ja myös hyväksyä, että maa nielee sen minkä synnytti eikä aio palauttaa. Tuon hetken tullen me muistamme sen; muistamme kadonneet, kuolleet, jotka jo otettiin sinne pimeän syliin. Muistamme sen vääjäämättömyyden; rakkaimman ihmisen nimi kaikesta katoaa. Viiva vedetään sen yli. Kuolema kulkee täällä päällä maan, tekee joukossamme tekojaan: antaa aikamme kulua, kunnes lähtömme määrittää. Niin on onnea ja iloa vielä päiviä on pakassa paljon… Pois niitä otetaan, mutta montako jää?

Submitted by Nargaroth — Apr 24, 2025

Mun isä oli köyhä kirvesmies Ehkä saha oli tylsä Kenties höylä liian terävä Sitä kännipäissään heräävä äijä pohti ain Joka joulu tuli turpaan Joskus meinas tulla puukosta Mies voi kuolla suukosta Usein kuulla sain Pohjoisen taivaan alla Kituutteli köyhä kansa Rikkailta lainaamalla Toteutti toiveitansa Avoin jaloin halki Afrikan Meidän kylä piti jättää Kun imi kuivuus vedet kaivosta Nääntyneenä raivosta Päätin heimon johdattaa Sinne missä oli vettä Missä järvet jäätyy talvella Nyt on muiden aika palvella Meitä vuorostaan Pohjoisen taivaan alla Kituutteli köyhä kansa Rikkailta lainaamalla Toteutti toiveitansa Hellekypäräni kestää säteilyn Kuvakortin pistin kotiin Laitoin terveisiä Andeilta Kun nuoren neidon lanteilta lohdutusta hain Miten ohut on se kerros, jotain otsonia On arvoitus Nyt kun irtoaa jo karvoitus Kun ihosyövän sain Pohjoisen taivaan alla Kituutteli köyhä kansa Rikkailta lainaamalla Toteutti toiveitansa

Submitted by Grave666 — Nov 13, 2025