Panssarikolonna

Keskeltä tuhotun kannaksen, hitaasti lipuu kolonna kolmenkymmenen. Panssaroitu joukko sotakoneiden. Vieden mukanaan tuhon sekä kärsimyksen. Taisteluiden arvet avonaiset, ruostetta, kuin verta vuodattavat. Ammusten iskuista irvokkaista, haalistuneet merkit joukko-osastojen. Telat teräksiset tuhansia tonneja taakkanaan. Joukkueita tulitukeen kuljettaa. Tykkitornit tukena totuuden, metallivaippaisia sanoja sylkee. Kolonna viiden joukkueen. Tietään raivaa läpi taistojen. Säälimättä edessään ketään. Jättäen taakseen maan palaneen. Sirpaleet teräksiset maata repivät, ja liekkeihin sen hukuttavat. Tuliasemat, kitkeränä savuavat, kohtaamisesta muistuttavat. Kolonna viiden joukkueen. Tietään raivaa läpi taistojen. Säälimättä edessään ketään. Jättäen taakseen maan palaneen. Telat teräksiset tuhansia tonneja taakkanaan. Joukkueita tulitukeen kuljettaa. Tykkitornit tukena totuuden, metallivaippaisia sanoja sylkee. ...Kolonna raskaasti ruhjottu. Tehtävänsä suorittanut, voittanut. Tappioitta kuitenkaan ei suoriutunut. Ennen uutta taistelua on arvet karkaistu.

Submitted by Morgoth — Apr 26, 2025

Tuhoon tuomittu maa, tuhoon tuomittu kansa. On sota jälkeensä jättänyt, lähes kaiken hävittänyt. Ei ruokaa nälkään, ei suojaa kylmään. Ei turvaa, ei toivoa. Tuhannet tuhotut kodit, tuhannet tapetut ihmiset. Henkiin jääneet kaikkensa antaa, tulevan sukupolven puolesta raataa. Sodan runtelema maa, sodan runtelema kansa. Sodan tuhon todistajat, tuomitut, toivottomat. Parhaansa yrittävät nuo urheat ihmiset, mutta korjaako valo koskaan epätoivon varjoa? Tuhannet tapetut, tuhannet raiskatut, tuhannet loukatut, tuhannet kidutetut. Kaikkensa yrittää, kaikkensa antaa, tuhon tuomion jälkiä korjaa. Sodan kestänyt maa, sodan kokenut kansa, silmät kyynelissä seuraavat tuhoansa. Parasta toivoen, pahinta odottaen. Toivoa olematonta? Kurjuutta loputonta? Kaikkensa yrittää, kaikkensa antaa, sodan tuhoisia jälkiä korjaa. Riittääkö koskaan loputon työ? Lankeaako uhreille loputon yö?

Submitted by Corpse Defiler — Apr 26, 2025

Vailla pelkoa, ilman sääliä. Surutta tappaa, totellen käskyä. Kaiken tieltään tuhoaa, polttaa sillat takanaan. Halveksuen kuolemaa, kulkee taistelusta toiseen. Kyselemättä syytä, aina valmis toimintaan. Lopettaa ainoastaan luotiin, joka vastaan lyö. Yksi ajatus vain mielessään. Seuraa johtajaasi, kulje läpi tulimeren ja luotisateen. Pakko mennä on, vaikka jalat täristen. Maataan puolustamaan mieheen viimeiseen. Ylpeänä kantaa asettaan, kulunutta, ruosteista. Asepukuaan veren tahrimaa, reikä kypärässä kuolemasta muistuttaa. Hetken miettii kohtaloaan, tarttuu aseeseen ja savuun hiljaa katoaa. Käskyä odottaa, peukalo varmistimella. Aseen piippu suunnattuna kohti rintamaa. Kun komento käy ylhäältä, sitä noudattaa. Kohti kuolemaansa juoksee, taistoon ehkä viimeiseen. Vailla pelkoa, ilman sääliä. Surutta tappaa, totellen käskyä. Yksi ajatus vain mielessään. Seuraa johtajaasi, kulje läpi tulimeren ja luotisateen. Pakko mennä on, vaikka jalat täristen. Maataan puolustamaan mieheen viimeiseen. Veren maku suussa, lämmin, rautainen. Syntymästä asti opetettu viha rinnassa lyöden. Kuulee kohti tulevan luodin ammutun. Tietää sen olevan itselleen merkatun. Kaatuu maahan hengetön. Soturi, tuo nimettömäksi jäänyt.

Submitted by Grave666 — Apr 26, 2025

Maamme Suomi verellä lunastettu. Soturit suuret sisulla siunatut. Ei estänyt tuhansien järvien jäät, ei huurasta hopeiset metsiköt ikiroudan. Kunniakkaiden sankarien voittokulkua. Arvet ikuiset tuhkaan haudattiin, kun vihollisveljet poljettiin, viimeiseen lepoon maamme mullan uumeniin. Kunnia Verimaalle… Kunnia Isänmaalle… Tulisateessa voima punnittiin. Tuoni löi leiman vihollisiin punaisiin. Lunastus verinen, itsenäisyys ikuinen. Ei toista sukupolvea vastaavaa… Kunnia Verimaalle… Kunnia Isänmaalle…

Submitted by Cyberwaste — Apr 26, 2025