Kohti langenneen nousua
Unta vain ovat havaintoni, luuloni, muistoni. Kätken aistini. Annan tajuntani väijyä levottomien harhojen liepeillä. Ei oikeastaan painajainen, sillä kukaan ei luvannut järjestystä. Kudoksissa tuikkiva sähkövirta haaveilee rakenteesta, jota ei koskaan ollut. Aine on vain varjo ajan nääntyneillä niityillä. Ja aika itsessään hiljainen väre tietoisuuden ulapalla. Pisaran langetessa täytyi maailman aloittaa tulemisensa jälleen kohti ääretöntä pysyvyyttä. Mutta horisontin kaartuessa ikipimeyden taa, itse Jumala ymmärsi eksyneensä. Vailla suuntaa tai laatua sokea luoja räpiköi tyhjyydessä. Kurottaa viimein kohti langennutta antaen viimeisellä henkäyksellään kudoksensa tälle asuttaa. Valo kiertyy kiveksi, lihaksi, vedeksi ja vaistoksi kohti tuntematonta. Absoluuttisen olemisen äärellä. Keskeneräisenä ja kaoottisena. Muuntuneena leimuaa kohti langenneen syntymää.
Submitted by Iron_Wraith — Jun 06, 2026
Hän on valmis. Rakenteensa kimaltelee itseensä kiertyneenä. Loputtomina verkkoina ymmärryksen sotkeutua alati laskostuvaan kysymykseen. Tässä tyhjyydessä ei hänen loistoaan kukaan todista. Hän antaa itsensä vanheta kuin ilman planeettaa harhaileva kuu. Rapistuen, vaipuen hiljalleen täydelliseen unohdukseen. Antaen itsensä hourailla vailla viisautta tai mielipuolisuutta. Sidokset raukeavat. Olemisen varjot hiipuvat äärettömyyteen. Kaukana muistoissa häälyy aika ja turhuuden roviolla hiiltyvä päämäärä. Lopussa vailla alkua. Pelkkä hiljaisuus, jolle ääni on iäti vieras
Submitted by Iron_Wraith — Jun 06, 2026