Jylhä

Kalpeana kaviona kiirii Kipu painaa tuttuja palkeita Rauta se ratsuni kiven kipunoita Polkien vaatinut valkeita Rinnan on ruuveilla luu, sekä jäntevä Kyynärän varsi jännittynyt Kärryä kiertävä kuu repii peittoa Ranka on jäätynyt Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa Virrassa rattaani vihmoo, katkoo teriä Polkee vain rautainen sääri särkyvän veriä Harjassa halkovan harteen karkeita neuloja Perässä verikoira parkana repii turkkiinsa reunoja "Etkös elävä pelkää?" Ajaa vainaja veräjänpieleen "Itse kammon kera kuulen muiden minua vieneen." Kiehuu kuuma alla kengän, takoo kaviot, ryhtyy Maata rauhallisten nostaa, syttyy polte lyhtyyn Katoaa kaikki kankahalta, yksin elävä jääkin Hetken haroo vieras käsi, etsii veräjääkin Vaateparsi käteen jäävä, mikä on elävän ehto? Ettei kasva hautain päälle päivän leppälehto Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa Virrassa rattaani vihmoo, katkoo teriä Polkee vain rautainen sääri särkyvän veriä Harjassa halkovan harteen karkeita neuloja Perässä verikoira parkana repii turkkiinsa reunoja Tippuu aika askelten, on päiväni liikaa Paita päältä lämmittämään jää mullan piikaa Verikoira! Verikoira! Verikoira! Verikoira! Verikoira!

Submitted by NecroLord — Apr 24, 2025

Tuuleton näitä puita ei koske Sen itku peittänyt kaiken maan Tuuleton voisi hiljainen olla Vaan se yllä kulkiessa huomataan Istuu vaiti, makaa kuura kasvoilla Kun aamu syntyy takaa pimeän Paikalleen päätyy jokainen meistä Eivät yksin kulje pään yli jäätyneet Saarelle saapuu hiljaiset kurjet Joiden auraan yhtyy jäästä selvinneet Painuu pää, lipuu luopuneen lautta Jään kiilto kuin taivaan kautta hohtaa Kituvana astuu sammalmättään – Tuuleton Ikijoissa juuret jäätää puita Ikävä ei souda vastaan, istuu vierelle: Ikävässä kaikuni on kovempi! Alenevan elon vuoksi rastaidenkin Talvitie kulkisi päältäni! Hangella hiljainen Tuuleton! Pään yltä tuntuu kaikki maa nyt menevän Eivät minua mukaan ottaneet Jään seuraan hiljaa katoavan tuulen Ylitsemme käyvät siipein taipaleet Varjot kuin valoja yllä pimeän maan sylien Valot kuin tuntemattomien askeleet Yölliset kuin päiviä päällä päivätönten kylien Alleni jäähän kylmät jalkani jäätyneet Kituvana astuu sammalmättään – Tuuleton Joen lautta kylmää jalkaluita Ikävä ei souda vastaan, istuu vierelle: Ikävässä kaikuni on kovempi! Alenevan elon vuoksi rastaidenkin Talvitie kulkisi päältäni! Rastaiden taipaleet näen jäältäni Talvitie kulkisi päältäni! Hangella hiljainen Tuuleton!

Submitted by Warbringer — Apr 24, 2025

On heinäkuun nurmi auringon polttama Kun tuli lahdella syttyy Eivät suossa enää vain vedet lepäile Kun tuli lahdella syttyy Haaveet kuin huvit hetken hehkussa kestivät Kun tuli lahdella syttyy Siellä on puettuna havupeitto harteille Kun tuli lahdella syttyy Kuulen kuinka kiuru laulaa Vai tuulenko kellot lie? Sen siivet kaisloja koskee Kun yö yli lahden vie Kaksi on rannalla valojen Kaksi kuin heinissä heiluen Laajoja laaksojen unet valvotut Hartaita harmauden tuimat teot Yksin ei puuta vasten vajoa Kurottaa näkymättömän rajalla Yksi on tähtien tarha kahdella Kantaa kiuru pilvet päälle Tulilahdella Niin minä olen nurmena nukkunut Kun tuli lahdella sammuu Tämä taimi on kuin maastani taitettu Kun tuli lahdella sammuu Eikä kasvaa voi se kahdessa heinässä Kun tuli lahdella sammuu Suvi suoveden maasta hetkessä hälvenee Kun tuli lahdella sammuu Kuulen kuinka kiuru laulaa Vai tuulenko kellot lie? Sen siivet kaisloja koskee Kun yö yli lahden vie Vakavana varjot syliin taimitarhan sulkee Näin hälvenneinä pilvet, kuinka kylpivät valossaan Hetken katsoin heitä, jotka heiniin asettuivat Vaan haikeana hauraat eivät vastaan katsoneetkaan Vetten yllä kulkee kuin kiurun kumma soitto Sen laulu laajennut on halki lahden tulien maan Tumma Tuonen koitto yltä heinävarren kahden Joit' kiuru pesään kantaa syliin levon Tulilahden

Submitted by NecroGod — Apr 24, 2025

Myötä lehtopolkujen käy hiipuva Havuilla hengähtää, vaiti jää Luona mieron kaatuu, kaste väräjää Polku seuraava suuntaa vaihtaa Kaihdan katseita ihmisten Liikkuvat korennot kuin poluilla kaltaisten Rauenneet pilvet maassa huuruun jäävät Siellä kaiuissa vaaran harjut haavoittaa Suurimmat uurteet kaste kallioihin jättää Vuosissa kaiken mullaksi voittaa Miero! Uurtaa sammalpeitteen laineet Laajoina, laakeina, yksinään Maan kaarta kiertää, haihtuu, kaiken luokse jään Polku seuraava suuntaa vaihtaa Kaihdan katseita ihmisten Liikkuvat korennot kuin poluilla kaltaisten Rauenneet pilvet maassa huuruun jäävät Siellä kaiuissa vaaran harjut haavoittaa Suurimmat uurteet kaste kallioihin jättää Vuosissa kaiken mullaksi voittaa Miero!

Submitted by Corpse Grinder — Apr 24, 2025

Pohjaan asti, aikamiestä, pitkin johdattaa latuja Vaihtuu hetkeen elon henki, minne matka minua vie? Käyden kautta kaiken kiusan, nuoran, tätä pienemmän kutoman Leikkaa päivän viime hetken, eikä aamulla muistoina elä Eilisen unhola Eilisen unhola Eilisen unhola Luokseni vieraat hiipii Luonani luopuneiden talo Niin kuin teltta terhenessä Pohjalta ei voi pudota Luokseni vieraat hiipii Luonani luopuneiden talo Niin kuin teltta terhenessä Pohjalta ei voi pudota syvempään Elävänä? Kun istun täällä ja hengitän, tiedän, ei kukaan minua etsi Kuolevana? Kun lepään täällä aikani jälkeen, ovat kaikki kuin tuttujani Elävänä? Olen käynyt sen tumman polun, jonka varsilla vankilat kasvaa Kuolevana? Olen juonut sen kumman ilon, joka aamulla kävelee vastaan Elävänä? Olen nähnyt ne tulevat haavat, jotka parkua tutuille tuottaa Kuolevana? Olen kironnut illan, joka murheeseen aina lisää juottaa Luokseni vieraat hiipii Luonani luopuneiden talo Niin kuin teltta terhenessä Pohjalta ei voi pudota Luokseni vieraat hiipii Luonani luopuneiden talo Niin kuin teltta terhenessä Pohjalta ei voi pudota syvempään Pohjalta syvempään! Kaivan luilla vihlovilla aina tätä ikuista sarkaa Se on oja kaaduttavaksi, jonka yli eloni juoksen Kaivan luilla huutavilla kuin elo ilosta laulaa Pohjalta ei voi pudota! Pohjalta Pohjalta ei voi pudota! Pohjalta Pohjalta kukaan ei putoa! Pohjalta kukaan ei putoa! Pohjalta kukaan ei putoa! Pohjalta kukaan ei putoa! Pohjalta

Submitted by Cyberwaste — Apr 24, 2025

Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet Aina sitä samaa: sanoo meidän täällä olleen Yön, heilui kattohirret liitoksistaan tolleen Ei kukaan meistä suinkaan surullinen ollut Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet Kerta porras valvoo narahduksen lailla Astuu ohi joka poika ennen kuin on vailla Jos vain kuulee ukko, ajaa vallesmannin vaunu Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet Ja joka seinän nurkka näki ilojansa luoneet! Äärellä hiljaa, tai vastaamme alkaa Kantavat laineet kuin jää kantaa jalkaa Kerran, kun kuuli, tuo kaislikkoon souti Kaislikon kaikuvat noutajan nouti Jatkuvaan juoksuun kinttumme suortuu On voudilla vahvat, vaan meilläpä nuortuu Eksyy se poika, tai karaa puuhun Vois' naurukin tarttua noutajan suuhun Ei pelkää poika, joka raikuliksi varttuu Sen mukaan erilaista väkee aina vähän tarttuu Tänään on tänään, ei huomisesta tiedä Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet Ja joka seinän nurkka näki ilojansa luoneet! Vartoo paikan paino, vaan ei laulu laannu Vaan ei laulu laannu: taannu tauti, taannu!

Submitted by NecroLord — Apr 24, 2025

Kylällä kyteä saa sanaparret: "Kuka lie, kuka lie on lentänyt?" Anolan aukeat saa sitä nähdä tietäen Mitä sanojat sanoissa luulee Huhut kuin kiviä vaan Joita kosket kuohuissaan Kadoksiin kuluttavat Arat on puhuvat puut Vaikka muistaa korvillaan Yhden ylitse pakenevan Vajalle valkean maan yhdet jäljet johtaa kiiltävinä Kuusen kierto, viertä juuren, kohta kuuta kurkottava Alho on kivien maa, siellä yksi seuraa seinäviertä: Kumma kuin on liiterillä, kouko kolkkona ovella Pihalta pitojen taa veisi hennon halki harsopeiton Kuusilatvat katkeavat, heinät harvoille pediksi Levätä pudonnut saa, sen on helmaan, jonka päältä piirsi Hetken yltä laajenivat niityt aukeat Anolan

Submitted by NecroLord — Apr 24, 2025

Eikä meitä muita siellä tunnettu Meidät nähtiin vain yhden takaa Joka heilui niin pirusti kuin humala on miestä Aina ajanut ennen kuin makaa Sitä lattiaa siivottu on koko viikko Ja heiniäkin kannettu mettään Nyt yksi siellä potkii ja heinäkenkä heiluu Niin sujuvasti, ettei osu kettään Siellä pöytiä pinottu toisensa selkään Ja vedetty on nyöreillä piukkaan Mutta heiluva vieressä iloa kun pitää Löytää kinttu jo liiankin liukkaan Sitä riemua riittää kun lattiaa käypi Ja naurua hamehelmain alla Eikä nouse se potkija heinäkenkä-herra Vaan yhä kierii lattialla Sitten vuoro on siikasen naapurin aitan Ja vuoronsa komiasti käyttää Sitä joka poika tahtoisi kylilläkin viedä Vaan aina niiaa ja selkänsä näyttää Joka parru on seinässä viulusta kuullut Joka hirsi on hanurien veikko Ne on seisoneet lystien pitojen päällä Aina aamuun, kun mies ompi heikko Sinä liiku ja jalkoja liikuttele Sinä korttasi kanna ja laula Se on laulu kuin pajunoksa pellolla Jolla kuultava, kultainen kaula Sitten lähtee se Hermanni hölkälle Jonka housut on paikattu jälleen Sillä jalka kun nousee ja koko kylä soi Kuka muu voisi tanhuta tälleen? Jo on pitoa yllin ja kyllinkin Jo on pitoa pirtistä kuultu Eikä laannu se laulu ei soittokaan Vaikka joskus on väärin niin luultu Sieltä iskevät tulta ja tarinaa Tähän yöhön kuin raitilla herrat Sitä etsiä saa tänä päivänä täältä Kuinka elettiin tuhannet kerrat

Submitted by BloodShrine — Apr 24, 2025

Musta marja kankahalla, vaiti varvikot Tehty touot, mutta halla vaatii valjuna Risteykseen meijerin minä sinut saatoin "Mene halki metsikön, ei kukaan kujilla valvo" Ohjaan oudoille oville ison joen rantaan Siellä kaikuva ilosi, se kuin laineilla ui Vaan autereesta valkenee päivän huoma. Suo harmaa Kuristaa juurten kuoret, painosta murtuu murheet nuoret Kunnes kulkevan kuuran tuoja päivän päättää Kadoksiin saakka aina käyden, ikuisten purjein alle jää Korret tielle taipuu, äänetön on yö Eivät rattaidenkaan pyörät kulje kivillä Itse äärettömän seuraan jäävät jäljetkin Seisahtuu aika, kun juuret vaihtuu hiuksiin Kyllikin Ohjaan oudoille oville ison joen rantaan Siellä kaikuva ilosi, se kuin laineilla ui Vaan autereesta valkenee päivän huoma. Suo harmaa Kuristaa juurten kuoret, painosta murtuu murheet nuoret Kunnes kulkevan kuuran tuoja päivän päättää paikalleen Kasvaa kanerva tuo, kivikon kantaa harteillaan Varjoon kastajan suo, hetteisiin haavat maatumaan Kulkee kolmena yö, matkasta maata painollaan Kaivaa kaivajan työ, puutua puuksi juuristaan Puuksi juuristaan Puuksi juuristaan

Submitted by Cyberwaste — Apr 24, 2025