Aallon alla

Jään välissä, tai pohjalla, on soutajan hauta, sen sinessä niin syvällä eivät siivet auta. Lempeimmän kehdon keinuihin on kaunis sun jäädä, sen laineilla saa levätä, eikä yksikään pois häädä. Aallon alla voi kaikua ne huudot soutajan huulen, eivät päälle mun purteni ne kuulu, hiljaisuuden kuulen. Yö yksinään voi yksinäisen, tai eksyneen, kotiinsa tuoda, vaikka aallot jäisi taakse eivät huudot rauhaa voi suoda. Kuun povella, sen kajossa, on haaveiden hauta, sen keinuvassa kehdossa eivät aarteet auta. Hellimmän heinän patjoille on helppo mun jäädä, sen laineille saa nukahtaa, silittäisi päätä, sen aalloille voi vaipua, eikä yksikään pois häädä. Aallon alla voi kaikua ne huudot soutajan huulen, eivät päälle mun purteni ne kuulu, hiljaisuuden kuulen. Yö yksinään voi yksinäisen, tai eksyneen, kotiinsa tuoda, vaikka aallot jäisi taakse eivät huudot rauhaa voi suoda. Aallon alla voi kaikua minun huudot. Eivät kuule kuulevaiset, kuulee kuurot. Yö yksinään voisi viedä yksinäisen, vaikka jäisi se taakseni, alle aallon, aallon iäisen.