Astu
(<em>Instrumental</em>)
Submitted by Nargaroth — Jun 18, 2026
Eikö se laxo wimmattu ole Jocta kertoimuxet nämät tule On siel yxi huone Iosa wanhat cuningat cuole Iotca wscaldauat heiden luo Niille calman väki tuhon suo Waicka cuinga ialon mielen he tuo Ei tänne wijsaat tuu Ios iocu hyfwällä tahdolla Tahtoo sinne kijwetä Salaperäisiä metallija keräämän Eli wuorenhedellmän ryöstämän Käy hälle mieckan calpaten Wuorenhedellmän ryöstäjät Käy heille mieckan calpaten Costox ahneudesta, rickauden himosta Onpi se sowelias maxu takaisin
Submitted by Nargaroth — Jun 18, 2026
Kun laaksoissamme sota soi ja halla nälän tuskat toi Tantereen tarmolla taiston loi Hän möytä vaaroiss' ollut on on nähnyt veripäivät on voitot, tuskat tappion, joist' ikiarvet jäivät Kaukometsän taa jo päivä painui kun hän, toivon, tuskan vaihemailla Talviyönä järven jäällä istui On suvilämmin sää, ja sydänmailla elokuun nyt tää; vesillä, mailla tuuli vain hiljaa henkäilee Nyt kunne urhon vanhan Sää kaunis viehtänee Täll' erää kunne mahtoi noin olla ukon tie Ja päivä laski lempeän jo kesäillan kehtoon Majoille, maille riutuva valahti rusko ehtoon Väsynyt päivän vaivoista miesparvi vaeltaa Se päätti työnsä, riemuiten nyt kotiin palajaa Työn päätti, sadon kalliin sai, se päivän raskaan raatoi, Vihollisjoukon rohkean sai vangiksi tai kaatoi Ol' aamun koissa lähtenyt jo sitä kohtaamaan Kun voitto vihdoin saatiin, loi ilta jo varjojaan
Submitted by Nargaroth — Jun 18, 2026
Keskellä yön pimeyttä Varjon viittaan langennut Kuule kuinka tuulet puhaltaa Ees musta taivas avartaa Paatoksella puisen purteni Myrskyn keskellä matkaa Milloin vuoret tulee näkyviin Ja öinen ukonilma lakkaa Perillä mua oottaa vanha ikuisuuden herra Maassa joka iänpäivät ollut ikitalven turmelema Silloin kuulee kutsun jostain kaukaa kantavan Kutsuu mua luokseen, hänen tupaansa tulemahan Toi ääni suuri öisen tähtitaivaan kannelta kaikuu taas Joka myrksynsilmäs' sadeilman lakkaamaan saa Mä hiiskumatta kuuntelin Ei sanaakaan hukkaan lennä Yö puoles' oli, ylikin Kun vihdoin muistin mennä Hän saatellen viel ovellaan Puristaa kättäin iloissaan Aika onpi asteleva tuohon hyiseen pahaan maahan Jos' muinovuorten huipulla mä tietämyksein saatan Mis elä ei edes jatuleiden jättiläiset Jonka katto on kuin kuori, jäässä ollut ajat iäiset Korkealla vuorten suojassa Hipovi taivaankantta käsillänsä Mist' muinoin noussut on suurin jumala Mihin kuolleet viety lepäämään rauhaansa Usvan alla lausuu vanhoja sanojaan Kutsuu niillä tänne taikojaan Mistä tänne toi ittes, ootko mua palveleva Varjonviitta yltäni nyt häviää Hän sen riuhtaisee, hävittää Riekaleiksi se repeää Sitten miekkansa mulle ojentaa Sanoo mulle: "Palaa vuorilta, upota miekka veteen" "Olet valmis" Olen valmis!
Submitted by Nargaroth — Jun 18, 2026
kuiskaus alkuun: "Paistaos armahin aurinko, hellitä hempeä pouta, jotta lähtisi sydänten jää ja sulais rintojen routa. Terve päivä pohjolahan, terve suvinen aika, terve lepikot lehtimaan, kullan käköset helkkymään" Takaisin erämaahan Pitkältä matkalta Etsin sitä tuttua Johonkin kadonutta Kenties metsänpeittoon kääriytynyttä Tai lammen läpi kaikonnutta Sen toisella puolella Henkien valtaan vajonnutta Arvoitus Kuin hiljaiset sanat yössä Usvan peitossa välkkyvinä Välillä kirkkaina Taas äkkiä sinne eksyneinä hämärinä Mutta jossain se on Olemassa, oleva Joskus luokseni palaava Sitä ennen katse kaukaisuuteen Ja tulevaan Yhä sitä hakien Arvoitus Kuin hiljaiset sanat yössä Usvan peitossa välkkyvinä Yht'äkkiä hopea usva väistyy tieltä Kuu katoaa ja aurinko hukuttaa valoon Kutsun kuulen, onks' tässä mitään mieltä Myönnyn noihin sanoihin Enää turha juosta pakoon Usvan alta se linna piirtyy eteen Se mikä ennen edestäin' ain pirstaleina uppos veteen Ikävä ei enää oo, nyt astun suureen oveen Linnanvaltijain loveen "Ja kun valtija seisoo Edessäni Muistuu lampi tuo metsän Ja samalla Kasvot linnanvaltijan, ikivanhan vartijan Piirtyvät Tyyniksi kuin lampi jumalmetsän sydämessä." Etsimäni Löytynyt
Submitted by Nargaroth — Jun 18, 2026
(<em>Instrumental</em>)
Submitted by Nargaroth — Jun 18, 2026